Viimeisiä viedään!

Jäljellä on siis yksi kokonainen päivä! Olo on aivan sekava molemmilla ja viimeinen viikko on nukuttu todella huonosti. Olemme valvoneet aamuun noin kuuteen tai seitsemään ja heräilty on sitten kolmen-neljän aikoihin päivällä. Jännitys on siis aivan sanoinkuvailematon. Paljon tässä ei ole tullut tehtyä, mutta jotain pientä kuitenkin.

Eräänä päivänä (en muista milloin) vietimme huippukivan eläinpäivän. Ajelimme koko päivän tuktukilla ja kävimme tervehtimässä tiikereitä (pienen pieniä ja isoja), käärmeitä, ötököitä ja norsuja. Kuvia on päivältä todella paljon, mutta valitettavasti olen väsynyt ja jätän ne nyt lataamatta. Päivästä voin kyllä sen verran mainita, että jokainen paikka oli vierailemisen arvoinen, mutta kiitos tiikereiden, päiväbudjetti nousi ihan huippulukemiin. 

Kävimme myös viimeisinä päivinä Chiang Maissa teettämässä Jonskulle puvun ja minulle mekon. Tulokset olivat oikein tyydyttäviä, vaikka itse jouduin pariinkin otteeseen puvustani kitisemään. Viimeisellä viikolla tuli myös ostettua vaatteita aivan kasakaupalla. Jonskulle ostettiin varmaan lähemmäs 10 t-paitaa ja melkein sama määrä housuja ja itse ostostelin sitten vähän kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Rinkat ovat siis täynnä ja tavarat eivät mahdu. Saa nähdä miten käy. Ja voisinpa tässä nyt suutuspäissäni vielä lisätä tähän, että kiitos AirBerlinin ja todella töykeän asiakaspalvelun, emme tiedä miten kuljetamme Jonskun kitaran ja uudet pukumme kotiin! Jostakin kumman syystä, kun nuo AirBerliinin koneet ovat pienempiä kuin kaikkien muiden lentoyhtiöiden (?).

Viime yö nukuttiin taas vaihteeksi junassa ja siirtyminen Chiang Maista Bangkokiin sujui oikein mukavasti. Tänään ei olla tehty mitään ja nyt alkaa olla pimeää, joten luultavasti tänään tulee vain syötyä. Paitsi katsottiinhan me tänään leffa, kun asutaan nyt todella luksus-luksus kämpässä ja meillä on DVD-soitin. Asutaan siis Rambuttrilla (Khaosanin viereinen katu) ja täältä löytyi ihan kohtuu hintainen (1250b eli n.30e) siisti huone wi-fillä ja ilmastoinilla. Elokuva (The social network) ostettiin kadulta kahden ja puolen euron hintaan. Kova hinta piraattielokuvasta, mutta menköön. 

Ja tuo kaikki edellinen on ajatuksia eiliseltä ja tämän päivän  voi tiivistää yhteen sanaan: EEEIIIIIIIIIIII!!!!!!!!

Eli siis nyt jännittää, pelottaa, odottaa, kaipaa ja vihaa. Kohta pitäisi jo herätä ja lähteä kentälle ja sitä ennen pitäisi kuitenkin vielä nukkua ja levätä. Kuinkahan käy. Jonsku tossa viekussa jo vähän veteleekin unta palloon, mutta minä vaan funtsailen huomisia kenttäsekoiluja (olemme siis TAAS olleet liian pitkään viisumillamme) ja vähän tietty mietityttää, että onko kaikki nyt ostettu ja paljonko tämän päivän HULLUISTA shoppailuista tulikaan lisäkiloja. 

Tänään siis tuli käytettyä varmaan reilu sata euroa ostosteluun (sisältää tosin myös ruokailut) ja nyt on suhteellisen itsetyytyväinen olo. Jonsku meni alkuillasta fiksaamaan rastojaan ja sillä välin itse juoksin Khaosania päästä päähän ja heitin aina ostokset Jonskulle kadun puoleen väliin. Toisinaan Jonsku myös antoi seuraavalle kierrokselle ohjeita kuten: "Aijoo ****llekin tarvii viedä tuliaisia, osta jotain!". Ja sitten hikihatussa keksin mitä mielenkiintoisimpia tuliaisia ihmisille. Nauttikaa siis!

Iltapalaksi nautimme viimeisen illan kunniaksi BurgerKingin mainiot mätöt take awayna hotellihuoneella ja katselimme Khaosanilta ostettua piraattileffaa (tällä kertaa kyseessä Disneyn Prinsessa ja sammakko). Voi muutenn sanoa, että kun on viisi kuukautta syönyt joka päivä ulkona, ei se enää tunnu kovin juhlavalta tai hienolta. Mielummin sitä vaan käpertyy yhdessä peiton alle pohtimaan, mikä on ollut kivaa ja miltä nyt tuntuu. 

Ja miltä nyt tuntuu, kun ajattelee menneitä kuukausia? Fiilis on kuin voittajalla! Itselläni ainakin oli omat epäilykseni omasta mielenterveydestäni ja fyysisestä kunnostani ja nyt voin sanoa, että jos ne eivät tällä reissulla ole parantuneet niin eivät ne ole huonontuneetkaan. Itse koen ainakin ylittäneeni itseni ja voin suoraan sanoa, että olen ylpeä niin itsestäni kuin aivan mahtavasta matkaseurastanikin. En tiedä kenen muun kanssa olisin kestänyt viisi kuukautta joka ikinen päivä yhdessä. Meillekin se oli välillä rankkaa, mutta yllättävän hyvin selvisimme. 

Nyt voisin vielä tämän jäätävän vuodatuksen loppuun kiittää kaikkia heitä, jotka ovat meitä reissun aikana tukeneet ja jotka ovat tätä hassun hauskaa blogia lukeneet. SUURI KIITOS JA KUMARRUS!

- Emma

PS. Älkää kuitenkaan huoliko! Tämä ei todennäköisesti ole blogin viimeinen merkintä. Yöstä on tulossa pitkä ja paljon on vielä kerrottavaa, joten saa nähdä paljonko jaksan kirjoittaa.