Reissussa: Phuket Town 19.4

Kopi Luwak, Kissanpaskakahvi. Kumma miten se todellisuus hämärtyy kun riittävästi on poissa kotoa. Himassa varmaan jäisi ajamatta 40 kilometriä kissanpaskakahvin perässä yhdessä maailman vaarallisimmista liikennekulttuureista. Siltikin, reissu oli älyttömän hauska. Aamulla vuokrasimme Ubudista skootterit ja lähdimme kauniissa auringonpaisteessa köröttelemään maaseudulle kahviplantaaseja päin ilman sen kummempaa määränpäätä aiemmin mainitun kahvin lisäksi. Tunnin verran ajeltuamme löysimme kahviplantaasin ja saimme opastetun kierroksen, jonka aikana näimme koko tuotantoprosessin kahvipapujen kasvatuksesta sivetin pökäleiksi ja siitä kahviksi. Myöhemmin saimme vielä maistaa kahdeksaa erilaista juomaa, kolmea eri kahvia, kahta eri teetä, kaakaota, Baliliasta riisiviiniä ja lopuksi viekä Arakkia, eli riisipontikkaa. Kierroksen jälkeen otimme vielä kupit Kopi Luwakia hintaan 5€/kuppi (eräs ravintola Ubudissa myy sitä 20€/kuppi), ja onhan se hyvää. Maku on multainen, maanläheinen, hieman suklainen jopa. Herkkua.

Kahvittelujen jälkeen oli sopivasti lounasaika ja päätimme reippaina ihmisinä jatkaa matkaa vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen Mt. Baturin, Balin suurimman tulivuoren, juurelle syömään. Tällöin kaikki alkoi menemään pieleen. Noin viisi minuuttia kahviplantaasin jälkeen jouduimme poliisin pysäyttämäksi. Ajokorttini epäkelpouden vuoksi jouduimme hieman tinkimään hinnasta, jolla matkamme saisi jatkua ja herra poliisimestarin ja minun yhteispäätöksellä hinnaksi saatiin sovittua 100000rp, eli n. 8,5€.

Tämän jälkeen alkoi satamaan, mutta edelleenkin reippaina ihmisinä jatkoimme urheasti matkaa kunnes tuli uusi ratsia - tällä kertaa tienkäyttömaksu. Muutama seteli vaihtoi taas omistajaa ja vuori alkoi jo häämöttämään. Nälkä haittasi näköä, kuten sadekin, kunnes vihdoinkin saavuimme erittäin hienon buffet-ravintolan pihaan.

Pienen tinkaamissession jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen hinnasta (4€/hlö) ja hetken päästä olimmekin kieli pitkänä ja kuola rinnuksilla höyryävien patojen äärellä kauhomassa erinäisiä herkkuja lautasillemme. Ensimmäinen maistiainen oli karvas pettymys, kaikki ruoka oli kylmää. Ainoa kiehuva asia oli nälkäisen, pitkin päivää kusetetun suomalaisen temperamentti. Kävi ilmi, että buffetpöytään johdettiin vesihöyryä, että ruoka näyttäisi hyvältä ja että juomat maksoivat saman verran kuin ateria Ubudin ruokakojuissa. Kyllä vitutti. Kotimatka sujui Ubudiin asti hyvin, hieman sateisena tosin.

Seuraavana päivänä vietimme viimeisiä hetkiä Indonesiassa nautiskellen oikein olan takaa. Me Jounin kanssa menimme aamupalan jälkeen köllöttelemään altaalle ja Emma meni hierontaan. Emman innoittama mekin iltasella pistäydyimme tunnin Balilaisessa hieronnassa, ja kyllä muuten isokin mies itkee kun pieni nainen rusauttaa selkää, polvea, olkapäätä taikka jotain muuta ruumiinosaa oikein tosissaan. Hyvää se kai kuitenkin tekee. Happy ending ei kuulunut hierontaamme, vaikka ilmeisesti Ubudissa se on erittäin suosittu hierontamuoto turistien keskuudessa.

Lento Denpasarista Phuketiin lähti 17.4 klo. 12.35. Suurinpiirtein kahdeksan aikaan aamulla yritimme erinäisistä paikoista saada bussilippuja kello yhdeksän linja-autoon. Sellaista varten meinaan on olemassa aikataulu. Menestys oli huono, vastauksena “Ei ole bussia, ottakaa taksi”. Lähdettiin etsimään taksia, sama lopputulos “Ei ole taksia, ottakaa pimeä auto”. Lopuksi pyysimme majatalomme isäntää soittamaan kaverilleen, joka meidät sitten muodollista ylihintaa vastaan heitti lentokentälle.

Lentokentällä kaikki sujui hyvin maastopoistumiseen asti, jolloin tullivirkailija ilmoitti meidän olleen maassa liian kauan. Olimme Indonesiassa siis tosiaan 18.3-17.4 kuukauden (30pv) viisumilla. Takahuoneessa jouduimme maksamaan 200,000rp (17€) per nenä, että pääsimme maasta pois. Huhhuh sanon mä, on se hankala maa se Indonesia matkustaa. Varsinkin Bali, enpä voi suositella juuri kenellekään. Muuta Indonesiaa toki, vaikka meininki on joka paikassa saman suuntaista.

Anyway, loppu hyvin kaikki hyvin, Thaimaasta käsin on helppo hymyillä. Täällä kaikki sujuu ja olemme juosseet viimeiset pari päivää kaiken länsimaisen perässä. Kävimme leffassa ja pyörimässä ympäri Phuket Townin, jossa nyt majailemme, suurinta ostoskeskusta. Tänään otimme aamulla julkisen bussin Patong Bachille, jossa kävimme tajunnanräjäyttävän hyvällä sushi-lounaalla ja ihmettelemässä resorttikansan temmellystä. Julkisen ja turisteille suunnatun liikenteen hintaero Thaimaassa on nykyisin melko suuri, esimerkkinä väli Phuket Town - Patong Beach, bussilla maksoi 1€/hlö edestakaisin kun taas Tuk Tuk maksaa 10€ suunta huolimatta onko kyydissä yksi vai kolme ihmistä. Valinta ei siis köyhälle ole vaikea.

Huomenna matka jatkuu kohti Bangokia jos bussiaikataulut ovat suotuisia ja siitä suuntaamme melkein suoraan nauttimaan Koh Changin biitseistä ja auringosta.

Elämä on laiffii ja kuvat on alapuolella.

Jonsku