Nyt on urheiltu ja olo on hyvä. Oltiin tuossa kahden päivän ja yhden yön trekillä vuoristossa ja oli aivan mahtavaa. Lähdettiin keskiviikkoaamuna yhdeksän aikoihin lava-autolla vuorille ja porukkaa oli mukana meidän lisäksi kaksi opasta, kuusi itävaltalaista naista, kaksi hollantilaista, saksalainen ja espanjalainen. Autossa oli siis hieman tungosta, mutta minä onnekseni pääsin sisälle istumaan toisin kun Jonsku, joka kökötti koko puolitoistatuntisen lava-auton lavalla polvet suussa. Hengissä kuitenkin selvittiin aloituspisteelle ja heti vain suoraan metíkköön.
Matka alkoi 1100m korkeudesta, 15km Burman rajasta ja alkuun oli suhteellisen helppoa. Kuljettiin näkyvää polkua pitkin ja maasto ei eronnut ihan kauheasti suomen metsistä. Vesiputouksella nautitun lounaan jälkeen jatkoimme matkaa ja reitti alkoikin mennä jo haastavaksi. Kuljimme joen ja viidakon reunaa kivikossa ja siellä onnistuin telomaan jalkani. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin ja matka jatkui ylös todella jyrkkää mäkeä, jossa kulkua vaikeuttivat irtohiekka ja kuivat lehdet. Koko ajan pelotti, että putoaa vieressä odottavaan rotkoon. Polulla kun ei siis ollut leveyttä edes metriä. Selvittiin kuitenkin hengissä ja koko ensimmäinen päivä oli yhtä rankkaa vaellusta toisinaan joessa ilman kenkiä ja toisinaan lähes pystysuoria mäkiä ylös.
Iltapäivällä saavuttiin Lahu-kylään, jossa yövyimme päällikön luona. Kylä oli melko pieni ja sijaitsi keskellä viidakkoa. Käytiin heti perille päästyämme uimassa kylmässä joessa (tai siis ne kävivät, jotka olivat muistaneet ottaa uikkarit mukaan!) ja uimisen jälkeen oli vuorossa mitä maittavin illallinen. Oppaamme Pat valmisti meille herkkullisen kolmen ruokalajin illallisen ja jokainen sai enemmän kuin olisi mahaan mahtunut. Illalla oli uudenvuoden juhlat, joihin meillä oli ilo ja kunnia päästä osallistumaan. Juhlat olivat olleet käynnissä jo neljä päivää ennen meidän tuloamme ja kestäisivät vielä päivän lähtömme jälkeen. Kylän aukiolla oli pyhä puu, josta roikkui uhratun sian pää ja siinä sitten huilumusiikin tahdissa tanssittiin villisti rituaalitansseja. Kaikilla oli hauskaa, kiitos riisiviinan, jota meille tarjottiin pullokaupalla. Itse en tosin sitä myrkkyä pystynyt juomaan. Yöllä kun siirryimme lepäämään, oli meille jokaiselle varattuna tyynyt ja useita huopia kylmää vastaan. Kyläläiset jatkoivat juhlimista koko yön ja vielä seuraavana päivänäkin kun poistuimme.
Aamupalaksi oppaamme valmisti meille herkullisia 'köyhiäritareita' ja paikallista teetä. Maittavan aamu-aterian jälkeen olikin jatkettava matkaa. Toisen päivän kävely oli huomattavasti helpompi kuin edellisen, koska suurimmaksi osaksi kuljettiin alamäkeen tai tasamaata vuorten rinteillä. Näkymät olivat päätähuimaavia ja sinne olisi voinut jäädä tuijottelemaan upeita vuoria viikoiksi. Päivällisen söimme toisessa viidakkokylässä ja siellä saimme myös suuren vadillisen mehukkaita hedelmiä. Matkamme jatkui taas syömisen ja lepäilyn jälkeen ja vuorossa oli viimeinen loppurutistus ennen kotimatkaa lava-autolla. Kerran kuitenkin vietimme vielä lepotauon joen rannalla ja tällöin oppaamme valmisti meille jokaiselle matkamuitoksi kauniit bambumukit. Loppumatka kuljettiin riisipeltojen poikki ja lopulta kaikkemme antaneina saavuimme viimeiseen kylään, josta lähti lava-autokyyti takaisin Paihin.
Trekki oli upea kokemus vaikka siellä omat kommelluksensa olikin. Eilinen menikin sitten taisteluhaavoja parannellessa (lähinnä siis minun kohdallani) ja väsymyksen kanssa taistellessa. Huomenna olisi tarkoitus lähteä kohti vielä pohjoisemmassa sijaitsevaa Chiang Khongia ja siitä varmaan piakkoin siirrytään rajan yli Laosiin. Saa nähdä missä tämä neiti täyttää 20 vuotta. Vähän alkaa jo olla raihnainen olo.
Kuvia alla!
- Emma
Matka alkoi 1100m korkeudesta, 15km Burman rajasta ja alkuun oli suhteellisen helppoa. Kuljettiin näkyvää polkua pitkin ja maasto ei eronnut ihan kauheasti suomen metsistä. Vesiputouksella nautitun lounaan jälkeen jatkoimme matkaa ja reitti alkoikin mennä jo haastavaksi. Kuljimme joen ja viidakon reunaa kivikossa ja siellä onnistuin telomaan jalkani. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin ja matka jatkui ylös todella jyrkkää mäkeä, jossa kulkua vaikeuttivat irtohiekka ja kuivat lehdet. Koko ajan pelotti, että putoaa vieressä odottavaan rotkoon. Polulla kun ei siis ollut leveyttä edes metriä. Selvittiin kuitenkin hengissä ja koko ensimmäinen päivä oli yhtä rankkaa vaellusta toisinaan joessa ilman kenkiä ja toisinaan lähes pystysuoria mäkiä ylös.
Iltapäivällä saavuttiin Lahu-kylään, jossa yövyimme päällikön luona. Kylä oli melko pieni ja sijaitsi keskellä viidakkoa. Käytiin heti perille päästyämme uimassa kylmässä joessa (tai siis ne kävivät, jotka olivat muistaneet ottaa uikkarit mukaan!) ja uimisen jälkeen oli vuorossa mitä maittavin illallinen. Oppaamme Pat valmisti meille herkkullisen kolmen ruokalajin illallisen ja jokainen sai enemmän kuin olisi mahaan mahtunut. Illalla oli uudenvuoden juhlat, joihin meillä oli ilo ja kunnia päästä osallistumaan. Juhlat olivat olleet käynnissä jo neljä päivää ennen meidän tuloamme ja kestäisivät vielä päivän lähtömme jälkeen. Kylän aukiolla oli pyhä puu, josta roikkui uhratun sian pää ja siinä sitten huilumusiikin tahdissa tanssittiin villisti rituaalitansseja. Kaikilla oli hauskaa, kiitos riisiviinan, jota meille tarjottiin pullokaupalla. Itse en tosin sitä myrkkyä pystynyt juomaan. Yöllä kun siirryimme lepäämään, oli meille jokaiselle varattuna tyynyt ja useita huopia kylmää vastaan. Kyläläiset jatkoivat juhlimista koko yön ja vielä seuraavana päivänäkin kun poistuimme.
Aamupalaksi oppaamme valmisti meille herkullisia 'köyhiäritareita' ja paikallista teetä. Maittavan aamu-aterian jälkeen olikin jatkettava matkaa. Toisen päivän kävely oli huomattavasti helpompi kuin edellisen, koska suurimmaksi osaksi kuljettiin alamäkeen tai tasamaata vuorten rinteillä. Näkymät olivat päätähuimaavia ja sinne olisi voinut jäädä tuijottelemaan upeita vuoria viikoiksi. Päivällisen söimme toisessa viidakkokylässä ja siellä saimme myös suuren vadillisen mehukkaita hedelmiä. Matkamme jatkui taas syömisen ja lepäilyn jälkeen ja vuorossa oli viimeinen loppurutistus ennen kotimatkaa lava-autolla. Kerran kuitenkin vietimme vielä lepotauon joen rannalla ja tällöin oppaamme valmisti meille jokaiselle matkamuitoksi kauniit bambumukit. Loppumatka kuljettiin riisipeltojen poikki ja lopulta kaikkemme antaneina saavuimme viimeiseen kylään, josta lähti lava-autokyyti takaisin Paihin.
Trekki oli upea kokemus vaikka siellä omat kommelluksensa olikin. Eilinen menikin sitten taisteluhaavoja parannellessa (lähinnä siis minun kohdallani) ja väsymyksen kanssa taistellessa. Huomenna olisi tarkoitus lähteä kohti vielä pohjoisemmassa sijaitsevaa Chiang Khongia ja siitä varmaan piakkoin siirrytään rajan yli Laosiin. Saa nähdä missä tämä neiti täyttää 20 vuotta. Vähän alkaa jo olla raihnainen olo.
Kuvia alla!
- Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti